Hevossillan historia
Forssan vanhan maalaismaiseman keskellä sijaitseva Hevossilta on kokonaisuus, joka muodostuu kahdesta eri aikakautta edustavasta pihapiiristä museorakennuksineen, talliravintolasta, savusaunoista, laajasta piha-alueesta ja lomamökkialueista. Hevossillassa voi aistia menneen aikakauden hajut, maut, värit, alkuperäisen Vorssan tunnelmaa. Hevossillan pihapiirissä kohtaat eri aikakaudet käsi kädessä. Aitanpolulta vastaan pelmahtaa emäntä pellavapuvussaan ja peltotiellä näet isännän uudenaikaisen traktorin penkillä työn touhussa. Tervan tuoksu ja savusaunan lempeä savu johdattaa vieraat riukuaidan viertä peremmälle menneeseen, kuin tulisi vanhaan Vorssaan, sen kumaraisiin könsiin, pieniin pirtteihin, hellahuoneisiin ja pytinkeihin.
Astu peremmälle menneeseen ja voit kuulla vanhaa vorssan kiältä emännän haastamana.
Menneisyyden muistoja
Hevossillan tilan alueella tiedetään sijainneen vanhaa asutusta, pieni savutorppa nykyisen museopihan paikalla. Myöhemmin tila oli Forssan puuvillatehtaan omistaman kartanon sivutila, jossa hoidettiin kartanon joutokarjaa, sairaseläimiä ja hevosia 1800-luvulta aina vuoteen 1945, jolloin tila siirtyi nykyisen suvun omistukseen.
Hevossillan tilan läpi kulkeva Tampereentie on tie, jonka tehtaanpatruuna Wahren rakennutti Forssan puuvillatehtaalta Matkun asemalle, josta puuvillapaalit kuljetettiin hevosilla Forssaan. Tien varrella kulki joulukuussa 1878 Suomen ensimmäinen puhelinlinja tehtaan konttoriin, jonne asemalta soitettiin kun paalit saapuivat. Kievarikyyti oli tuohon aikaan kallista ja tehtaalle työnhakuun tulevat patikoivat yleisesti jalkaisin Matkusta Forssaan. Yksitoikkoinen matka kesti kolme tuntia, asutusta ei ollut mutta katseltavaa kyllä riitti oudoista puhelinlangoista, joiden pylväisiin oli kiinnitetty matkanmäärää osoittavat numerotaulut.
Hevossillan uudet asukkaat
Forssan kartanolta tila siirtyi karjalan siirtolaisina Muolaasta tulleille Ida ja Joel Merolle, jotka rakensivat tilalle uuden päärakennuksen 1947. Seuraavana kesänä pihapiirissä vietettiin poikansa Viljon ja Mirjam Vinnikaisen häitä – heistä tuli tilan seuraava isäntäpari 1956. 1988 tila siirtyi heidän pojalleen Veikolle ja puolisolleen Raija Sundblomille, joka neljännen polven forssalaisena toi karjalaiseen taloon hämäläistä elämänmenoa.
Tila oli 1950-luvulla tyypillinen karjatila, jossa kasvatettiin lehmiä, possuja, kanoja, lampaita ja hevosia. 1970-luvulla tilan tuotantosuunta muuttui emakkosikalaksi ja muu karja sai väistyä.
Porsastuotanto jatkui aina 1980-luvun puoliväliin saakka, jonka jälkeen Raija ja Veikko Mero ryhtyivät luotsaamaan tilaa EU-aikaan. 2000-luvun vaihtuessa tilalla tapahtui suuri muutos,
kun sen rakentaminen museo- ja matkailutilaksi alkoi ja tilalle on siirretty parikymmentä vanhaa hirsirakennusta. Matkailutilan kehittämisessä mukana ovat myös tyttäret Katja ja Jutta sekä seuraavan sukupolven alut: Vilma, Viola ja Viljo, karjalaisen mummin vunukat ja hämäläisen mamman kirpaleet.
Harrastuksesta museotilaksi
Raija-emännän keräilyharrastus ja Veikko-isännän rakentamisinnostus on vuosien varrella luonut Hevossillasta upean kokonaisuuden, jossa eri aikakauden talonpoikaiset esineistöt on sijoitettu lukuisiin museorakennuksiin. Kaikki rakennukset on sisustettu ajan hengen mukaan. Kokoelmista löytyy runsaasti myös käsityöläisten helmiä kuten pellavaisia tekstiilejä, ryijyjä, kupariesineitä, keramiikkaa, puuesineitä, sepän takomia työkaluja ja erilaisia hevospelejä. Isännän keräilyharrastus on tuonut taloon vanhoja traktoreita ja automobiilejä.
Museopihan päärakennus Flinkin torppa vuodelta 1805 on Forssan vanhin kokonaisena säilynyt asuinrakennus. Sen pihapiiriin on siirretty parikymmentä vanhaa rakennusta: tuulimylly, aittoja, savusaunoja, latoja, makasiineja ja kaluvajoja, vanhimmat aina 1750-luvulta. Vanha hirsinavetta on muuntunut tunnelmalliseksi Tallituvaksi, jossa nyt toimii tilausravintolamme.
Tilan vanhat talousmetsät on liitetty valtion metsiensuojeluohjelmaan. Metsäalueelle on rakennettu 6 lomamökkiä, sauna ja laavu. Tilalla voi nykyisin yöpyä kerrallaan 20-30 henkeä.
Passi nääks tullen käymään ja kattomaan – astu peremmälle menneeseen!
Flinkin torpan tarina
Flinkin torppa on Forssan vanhin kokonaisena säilynyt asuinrakennus ajalta ennen tehtailija Wahrenin tuloa seudulle, sen vahin osa on vuodelta 1805 ja se on alueen alkuperäistä rakennuskantaa. Wahren osti väkipakolla tai vapaaehtoiskaupoilla kaikki talonpoikien maat tehdaslaitostensa käyttöön, hääti kaikki asukkaat pois ja puratti tai siirrätti vanhat harmaat rakennukset muualle, koska ne eivät hänen silmiinsä sopineet.
Flinkin torppa siirtyi Nummelle, hiekkakuopan reunalle, josta se siirtyi museoksi Hevossiltaan joulukuussa 2001. Torppa ja kuljetettiin kahtena kokonaisena lohkona lavetilla ja nostettiin nosturilla suoraan perustukseksi ladottujen kivien päälle. Näin torppa siirtyi miltei alkuperäisessä kunnossa ja paksujen piiluttujen hirsien välissä lämpöeristeenä oleva karhunsammalkerros tuli mukana ja torppa säilytti näin alkuperäisen asunsa. Ikkunat jouduttiin uusimaan ja tulisijat muurattiin Hevossillassa mukaillen 1700-luvun loppupuolen tulisijoja kuten takka-uunipiisiä ja pankkouunia.
Flinkin torppa edustaa tyypillistä suomalaista rakennustapaa, jossa on eri aikoina rakennetut tilat yhdistetty keskeltä läpi talon ulottuvalla porstualla. Parihuoneet ovat olleet monenlaisen varallisuustason, perheen koon ja eri seutujen erilaistan perinteiden mukaisia. Parihuoneet olivat moni-ilmeisiä ja niissä saattoi kohdata kaksi erilaista asuntomuotoa, kiuaspirtti ja savu-uunitupa sekä näiden savujohdolliset seuraajat. Tämä Flinkin torppa edustaa myös tätä tyylisuuntaa eli torpan pienempi pirtti on vanha kiuaspirtti ja sen seinät ovat hyvin mustat ja isompi pirtti edustaa taas uudempaa savu-uunitupaa ja sen seinäpinnat ovat huomattavasti vaaleammat. Parihuoneisiin yhdistettiin myös kamareita perheen koon mukaisesti. Tässä torpassa on vain yksi porstuakamari.
Flinkin torppa on kuitenkin hieman poikkeuksellinen, koska siinä ei ole yhtään ikkunaa sisääntulopuolella. Himmeliksi kutsuttu veranta ei ole alkuperäinen vaan se on rakennettu Hevossillassa helpottamaan torpan sisäänmenoa, jonka ovensuussa on korkea kynnys. Alun perin oven edessä oli vain iso kivi josta ponnistettiin melkoisen korkealle että päästiin sisään. Näin varmistettiin etteivät eläimet tai muut asiattomat päässeet vahingossa sisään.
Flinkin torppa oli viimeinen maalattiainen rakennus Forssassa ja kerrotaan, että hevoset ja lehmät tuotiin yöksi läpi talon kulkevaan porstuaan koska pelättiin että venäläiset sotilaat varastavat eläimet yön aikana. Forssassa oli Venäjän vallan aikana paljon sotilaita ja kun sotaväki ei heitä kunnolla muonittanut niin sotilaat varastelivat taloista ja torpista ruokansa ja hevosensa.
Flinkin torppa oli asuttu aina 1990-luvun alkupuolelle saakka. Sen viimeisin asukas Uuno Flink asui siinä kuolemaansa saakka. Tuvan seinällä riippuu vielä viimeisen asukkaan jäämistöstä säilytettyjä flanellipaitoja ja sarkapöksyt sekä saappaat. Uuno oli kookas mies ja kuulopuheiden mukaan myös kovin erikoinen persoona, vahva kuin härkä ja kun hän rakennuksilla oli betonikärrärinä niin Uunolle oli tehty ihan omat kärryt, tuplasuuremmat kuin muilla ja niitä kutsuttiin ’Elisapeteiksi’. Uuno kulki kesät talvet paidanrinnus avoimena ja kävi taloissa talkootöissä ja sai näin taloista palkaksi ruokaa. Uuno isona miehenä söi kuuleman mukaan valtavasti ja ollessaan töissä hän ensin soi tupla-annoksen yhdessä baarissa ja kun ei enempää kehdannut niin meni sen perään vielä toiseen baariin ja söi toisen tupla-annoksen. Uuno kuoli vähän yli 60-vuotiaana kun hän sairastui diabetekseen ja kerrotaan, ettei hän osannut sairauttaan hoitaa jäätyään yksin sisarensa kuoltua eikä hänen ruokahuushollistaan oikein mitään tainnut tulla.
Torppa oli huonossa kunnossa, likaa ja roskaa oli paljon ja vintti oli täynnä vuosikymmenten aikana kertynyttä saapasrojua ja muuta roskaa. Hevossillassa torppa pestiin kokonaan ennen sen sisustamista museoksi.
Flinkin torpassa oli vain vähän jäljellä alkuperäistä kalustusta mutta savutuvassa on säilynyt leivinpöytä ja patakaappi ja eteisessä iso talonpoikaiskaappi. Muutamia pienesineitä on saatu lahjoituksena takaisin mm. iso raamattu, kahvimylly ja huhmare. Muutoin torppa on varustettu emännän keräämillä esineistöillä ja kalusteilla.
Astu peremmälle menneeseen,
toivottaa Raija, emäntä